HKScanin Tanskan maajohtaja Anders Jeppesen Jensen on yhdessä HKScanin johdon kanssa sopinut, että hän jättää tehtävänsä yhtiön palveluksessa.

Jensen siirtää tehtävänsä HKScanin Skandinavian kuluttajaliiketoiminnasta vastaavalle johtajalle Göran Holmille, joka vastaa Tanskan maajohtajan tehtävästä toistaiseksi oman toimensa ohella.


Lisätietoja: (englanniksi tai ruotsiksi):
- Göran Holm, EVP Skandinavian kuluttajaliiketoiminta, HKScan Group. Hänelle voi jättää soittopyynnön konsernin viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskogin kautta, p. 010 570 2142.


HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,9 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 7 400.