HKScan on viime vuosina tehnyt järjestelmällistä työtä työturvallisuuden kehittämiseksi, mistä luokituskriteereiden täyttyminen on hieno osoitus. Se kertoo myös siitä, että kaikki, niin työntekijät kuin johto, ovat HKScanissa sitoutuneet vahvasti yhteiseen nolla tapaturmaa -tavoitteeseen.HKScan oli mukana tasoluokituksessa Suomessa nyt ensimmäistä kertaa ja sijoittui tasolle III – Suuntana maailman kärki. Tasoluokituksen saaminen ei ole itsestään selvää, vaan tasolle III pääseminen edellytti, että HKScan täytti ensinnäkin kaikkia tasoluokituksia koskevat yleiset kriteerit sekä vielä erikseen tason III kriteerit.

Nolla tapaturmaa -foorumin tavoitteena on työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin jatkuva kehittäminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen. Nolla tapaturmaa -tasoluokituksen yleisiä kriteerejä ovat muun muassa, että työpaikalla on käytössä ilmoitusmenettely läheltä piti -tilanteille tai turvallisuushavainnoille sekä järjestelmällinen tutkintaprosessi henkilöstön tapaturmien tutkintaan. Työpaikalla ei ole myöskään saanut sattua kuolemaan johtaneita tapaturmia tarkastelukaudella, ja tapaturmien tilastointitarkkuutena on käytettävä vähintään yhden kalenteripäivän työkyvyttömyyttä.

Vuositasolla vauhdikkaasti alaspäin työtapaturmaluvuissa

Vuonna 2020 meillä Suomessa on työtapaturmataajuus parantunut lähes 33 prosenttia ja tapaturmapoissaolotaajuus hienot 64 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.”, kertoo Peter Haag, työturvallisuudesta, laadusta ja kestävästä kehityksestä konsernitasolla vastaava johtaja.

Vuositason hyvän kehityksen taustalla on HKScanissa vuodesta 2018 lähtien tehty määrätietoinen työ työturvallisuuden parantamiseksi koko konsernin kattavan Safety First -ohjelman puitteissa.

”Asetimme tuolloin tavoitteeksi nolla tapaturmaa ja kehitimme Safety First -ohjelman, jonka neljän osa-alueen avulla pyrimme tavoitteeseemme – ei pienin askelin, vaan suorastaan harppauksin”, selittää Haag.

Työturvallisuuden kehittyminen suotuisaan suuntaan on kiinni paitsi sitä tukevista rakenteista, järjestelmistä ja toimintamalleista myös – ja ennen kaikkea – henkilöstön muutoshalukkuudesta ja henkilökohtaisesta sitoutumisesta turvallisiin työtapoihin.

”Haluankin kiittää työntekijöitä ja tiiminvetäjiä sitoutumisesta ja halukkuudesta viedä työturvallisuutta entistä vahvemmin osaksi päivittäistä työtä, vaikka se ei aina olekaan aivan helppoa”, Haag kiittelee hkscanlaisia.

Lisätietoja:

  • Peter Haag, Työturvallisuudesta, laadusta ja kestävästä kehityksestä konsernitasolla vastaava johtaja, HKScan Oyj, p. 040 520 8334.
  • HKScan Media Service Desk sähköpostitse communications@hkscan.com tai p. 010 570 5700
 

Me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Vastuullisesti tuotetut ja herkulliset tuotteemme ovat osa kuluttajien moninaisia ruokahetkiä arjessa ja juhlassa. Noin 7000 ammattilaisemme joukko tekee paikallisesti tuotettua ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Meille HKScanissa vastuullisuus on konkreettisia tekoja koko ruokaketjussa ja jatkuvaa parantamista. Olemme asettaneet tavoitteeksemme hiilineutraalin ruokaketjun maatiloilta kuluttajille vuoden 2040 loppuun mennessä osana Zero Carbon -hankettamme. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via® Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose. Strategisten kumppanuuksiemme kautta yhtiön tuttuja tuotemerkkejä ovat myös Kivikylän®, Tamminen® ja Boltsi. Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2020 oli lähes 1,8 miljardia euroa.