HKScanin Suomen liiketoimintayksikön laatu- ja ympäristöjohtaja Anne Paloranta kertoo yhtiön uudistetusta ympäristöpolitiikasta.
Miksi HKScanin ympäristöpolitiikka uudistettiin?
Uudistimme ympäristöpolitiikkamme vastaamaan strategiaamme ja sidosryhmiemme odotuksia. Edellisestä ympäristöpolitiikan päivityksestä oli kulunut jo joitain vuosia, ja sen jälkeen niin HKScan yhtiönä kuin ympäröivä maailmakin ovat muuttuneet voimakkaasti.
Uusi ympäristöpolitiikka edistää HKScanin vastuullisuusohjelmaa ja Zero Carbon -ilmastosuunnitelmaa, jonka tavoitteena on hiilineutraali ruokaketju vuoden 2040 loppuun mennessä.
Miten HKScanin ympäristöpolitiikka muuttui?
Vastuullisuustyö on HKScanin strategian perusta, joten teimme ympäristöpolitiikastamme entistä konkreettisemman ja selkeämmän. Politiikka koskee koko oman toimintamme lisäksi hankintaketjuamme.
Määrittelimme selkeästi keskeiset ympäristöperiaatteemme, jotka ohjaavat työtämme. Tiivistettynä periaatteemme ovat:
- Ympäristölakien ja -säädöksien noudattaminen sekä yhteistyö viranomaisten ja sidosryhmien kanssa.
- Pienennämme ympäristö- ja ilmastovaikutuksia tuotantolaitoksissamme ja kuljetuksissa muun muassa
- parantamalla energiatehokkuutta,
- vähentämällä energiankulutusta,
- siirtymällä uusiutuvaan energiaan ja
- pienentämällä veden kulutusta.
- Toimimme materiaalitehokkuuden parantamiseksi ja edistämme kiertotaloutta koko arvoketjussamme muun muassa
- kehittämällä pakkauksiamme,
- noudattamalla jätehierarkiaa,
- minimoimalla tuotantohävikkiä ja
- hyödyntämällä eläinraaka-aineen tehokkaasti.
- Edistämme ympäristövaikutusten pienentämistä alkutuotannossa sopimustuotantotiloillamme ja omilla tiloillamme yhdessä sopimustuottajiemme ja muiden kumppaneidemme kanssa.
- Otamme ympäristönäkökulmat huomioon hankinnoissa, alihankinnassa ja investoinneissa.
- Toimimme luonnon monimuotoisuuden ja metsien säilyttämiseksi.
- Edellytämme, että hankintaketjussamme ei aiheuteta metsäkatoa emmekä tue muiden luonnollisten ekosysteemien muuntamista.
Miten ympäristöpolitiikka näkyy käytännön työssä?
Ympäristöpolitiikkamme painottaa ympäristötyön järjestelmällisyyttä, reagoimista ja kehittämistä. Käymme politiikan huolellisesti läpi henkilöstön kanssa kaikilla tuotantolaitoksillamme. Henkilöstömme tekee runsaasti ympäristövaikutusten pienentämiseen liittyviä aloitteita, joita toteuttamalla olemme saaneet hyviä tuloksia. Esimerkiksi Forssan tuotantolaitoksellamme onnistuimme vähentämään sulatusvedenkäyttöä lähes 50 prosenttia työntekijämme ehdottaman prosessimuutoksen ansiosta!