HKScanin pitkäjänteisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena HK Rypsiporsas® -liha on syyskuusta alkaen täysin GMO-vapaata. Muutos koskee sekä markkinoilla olevia tuotteita että syksyn uutuuksia. Vuonna 2011 lanseeratun HK Rypsiporsas® -lihan parhaimmat ominaisuudet; maukkaus, mureus ja terveellisyys ovat ennallaan. Rypsiporsas® -tuotteet sisältävät tavallista porsaanlihaa enemmän pehmeitä rasvoja ja erityisesti omega 3-rasvahappoja.

Kaikki Rypsiporsas® -lihan taustalla olevat sopimustilat ovat tarkkaan valittuja ja niillä seurataan täsmällistä ruokintaohjelmaa. Rypsiporsasta tuottavat sopimustilat ovat Laatuvastuu-tiloja, jotka kuuluvat eläinten terveydestä ja tuoteturvallisuudesta sertifioituun kansalliseen laatujärjestelmään.

Eläimet syövät kotimaisen viljan lisäksi rypsiä, joka parantaa lihan rasvan laatua luonnollisella tavalla. Rehun GMO-vapaus mahdollistuu, kun ruokinnassa käytetty valkuaisen lähde – soija korvataan pääosin rypsillä ja muilla kotimaisilla valkuaisen lähteillä kuten herneellä ja härkäpavulla.

”Kuluttajien aito kiinnostus lähiruokaan, terveellisyyteen ja kotimaisuuteen – lihan mausta ja mureudesta tinkimättä – on ohjannut kehityshankettamme, jonka onnistumisen edellytyksenä on ollut koko lihaketjun tinkimätön sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen,” sanoo Samuli Eskola, HKScanin kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja. ”Kotimainen Rypsiporsas® tarjoaa tuotteen, jonka taustalla oleva rehu tulee suomalaisilta pelloilta ja eläimet on kasvatettu vastuullisesti. Jatkossa mm. Rypsiporsas® -tuotteissa nähtävä Laatuvastuu-merkki kertoo kuluttajalle myös aiempaa selkeämmin tarkoin säädellystä ja lainsäädännön vaatimukset ylittävästä lihantuotantotavasta ja varmennetusta lihan alkutuotannon turvallisuudesta,” Eskola lisää.

Vuonna 2012 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) myönsi Kansanterveyspalkinnon HK Ruokatalolle, nykyiselle HKScan Finlandille, valtakunnallisesti merkittävästä kansanterveyttä edistävästä toiminnasta Suomessa. Tunnustuksen perustana on työ, jota yhtiö on tehnyt tuotteittensa suolan ja kovan rasvan vähentämiseksi. Rypsiporsas® -lihan ansiosta suomalaisten lautasilla oli vuonna 2013 noin 160 000 kg vähemmän kovaa rasvaa kuin vuonna 2007.

”Rypsiporsas® -liharaaka-aineen koostumuksen muuttaminen eläinten ruokintaohjelman avulla on ainutlaatuinen innovaatio maailmassa,” sanoo markkinointijohtaja Mikko Järvinen. ”Yksikään muu lihayritys ei ole päässyt vastaavaan lopputulokseen porsaanlihan rasvan laadun muuttamisessa.”

HKScan tiedotti viime viikolla, että konserni on sitoutunut vahvasti edistämään vastuullisemmin tuotettua soijaa. Tällä sitoumuksella taataan, että myös soijaa hyödyntävän rehun arvoketju on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä eläinrehusta kuluttajan lautasille asti. Yhtiö takaa, että vuoden 2018 loppuun mennessä kaikki HKScanin koko liha-arvoketjussaan käyttämä soija kaikilla konsernin kotimarkkinoilla täyttää RTRS:n tiukat vaatimukset.


Lisätietoja:

Samuli Eskola, Suomen ja Baltian kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja
puh: 0400 436464, etunimi.sukunimi@hkscan.com

Mikko Järvinen, markkinointijohtaja
puh: 010 570 2381, etunimi.sukunimi@hkscan.com

 

 

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme valmistaa, markkinoi ja myy korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan, Baltian ja Puolan. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto vuonna 2013 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä oli noin 11 000. www.hkscan.com