Anders Jeppesen Jensen (46), M.Sc., Business Administration, on nimitetty HKScanin Tanskan maajohtajaksi 17. marraskuuta 2014 alkaen.
Jensen vastaa HKScanin Tanskan kuluttajaliiketoiminnasta ja siipikarjatuotannosta. Tämän lisäksi Jensen johtaa konsernin brändi- ja innovaatiovetoisen strategian jalkauttamista Tanskassa. Hän raportoi HKScanin Skandinavian kuluttajaliiketoiminnoista vastaavalle johtajalle Göran Holmille.
Jensenillä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus ruokateollisuudesta. Hän on toiminut useissa johtajapositioissa tunnetuissa liha- ja ruoka-alan yrityksissä ja kartuttanut osaamistaan johtamisessa, myynnissä ja markkinoinnissa. Viimeksi Jensen on työskennellyt johtajana Tican A/S:ssa ja toimitusjohtajana Tican Process A/S:ssa. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa toimitusjohtajan tehtävässä Norjan Arla Foodsissa.
HKScan hyötyy Jensenin vahvasta kokemuksesta ruokateollisuuden kansainvälisissä kokoonpanoissa. Hänen laaja johtamiskokemuksensa ja brändinrakentamisen taitonsa ovat arvokkaita vahvuuksia HKScanin Tanskan toimintojen kehittämisessä.
Jensen siirtyy tehtävää väliaikaisesti hoitaneen Thomas Perkiön paikalle. Perkiö jatkaa Tanskan tiimin tukemista ylimenokauden ajan, minkä jälkeen hän siirtyy toiseen, myöhemmin ilmoitettavaan avaintehtävään HKScan-konsernissa.
Lisätiedot: HKScanin Skandinavian kuluttajaliiketoiminnoista vastaava johtaja Göran Holm (ruotsiksi tai englanniksi). Hänelle voi jättää soittopyynnön johdon assistentti Anna Simonssonin kautta tel.: +46 (0)8 725 82.
HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto on n. 2,1 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 700. Yhtiö on Euroopan johtavia lihayrityksiä.