Länsi-Suomen tuotantolaitosinvestointia koskeva esiselvitys etenee
HKScan kertoi viime lokakuussa panostavansa strategiansa mukaisesti kannattavaan kasvuun ja suunnittelevansa n. 35 - 65 miljoonan euron tuotantolaitosinvestointia Länsi-Suomeen. Hankkeen esiselvitystyö käynnistettiin välittömästi.
Lähes 20 kuntaa ilmoitti kiinnostuksestaan investointihanketta kohtaan. HKScan on päättänyt jatkaa tuotantolaitoksen sijaintivaihtoehtoja koskevaa selvitystä seuraavien kuntien kanssa (kunnat aakkosjärjestyksessä): Eura, Forssa, Rauma ja Säkylä.
Yhteistyömahdollisuuksien arvioinnissa HKScan painotti toimitusjohtaja Hannu Kottosen mukaan muun muassa seuraavia asioita:
-
tarjolla riittävän suuri valmiiksi kaavoitettu teollisuustontti
-
sopiva etäisyys tuotantotilojen, henkilöstön ja jakelulogistiikan kannalta
-
raakaveden saannin ja jäteveden käsittelyn vakaus sekä niiden kustannukset
-
muut infraan liittyvät asiat ja niihin liittyvät kustannukset
”Kiitän kaikkia tähän asti mukana olleita kuntia ja viranomaisia aktiivisuudesta ja mielenkiinnosta HKScanille tärkeän investointihankkeen suunnittelua kohtaan”, sanoo Hannu Kottonen. ”Esiselvityksen ensimmäinen vaihe osoitti, että kuntien välillä oli merkittäviä valmiuseroja mahdollisen investoinnin sijoittamisessa ja/tai vastaanottamisessa erityisesti suunniteltu aikataulu huomioiden. Myös kustannuserot halvimman ja kalliimman vaihtoehdon välillä olivat merkittävät. Esimerkiksi vuotuisten vesi- ja jätemaksujen välillä ero nykyvolyymillamme laskettuna oli noin kolme miljoonaa euroa.”
Suunnitteluvaihe kestää kesään 2015, uutta tietoa viimeistään elokuussa
Hankkeen suunnitteluvaihe kestää kesään 2015 asti. Sen aikana HKScan kartoittaa yhteistyössä valittujen kuntien kanssa eri vaihtoehdot investoinnin toteutukselle ja vaihtoehtoihin liittyvät kustannukset, tarvittavat lupakysymykset sekä ympäristövaikutukset. Investoinnin toteutus edellyttää mahdollisten kohdealueiden infrastruktuurilta kestäviä ratkaisuja mm. vesi- ja jätevesikysymyksissä. Ennen päätöksentekoa selvitetään myös mahdolliset henkilöstövaikutukset sekä investointitarpeet alkutuotannolle. Toimitusjohtaja Kottosen mukaan investointihankkeesta tiedotetaan seuraavan kerran viimeistään elokuussa.
Investointisuunnitelmalla HKScanin tavoitteena on uudistaa broilereiden teurastus ja leikkuu sekä tuotteiden valmistus. Laitoksen uusi teknologia mahdollistaa kuluttajien muuttuviin tarpeisiin kehitettävät uudet tuotteet, merkittävän tuottavuuden kasvun sekä paremman materiaali- ja energiatehokkuuden.
Toteutuessaan hanke turvaa suuren osan HKScanin Länsi-Suomessa sijaitsevista teollisista työpaikoista. Investointi edistää myös länsisuomalaisen broileriketjun jatkuvuutta ja kasvumahdollisuuksia. Suoran työllistävän vaikutuksen lisäksi investoinnin epäsuora vaikutus on mittava. HKScanin broilerintuotantoketjussa on useita toimijoita, kuten munittamo-, hautomo- ja kuljetusyrittäjiä, nuorikko- ja broilerikasvattajia sekä rehu- ja lannoiteteollisuutta.
Lisätietoja:
Hannu Kottonen, toimitusjohtaja, HKScan-konserni.
Soittopyyntöjä hänelle välittää: viestintäjohtaja, markkina-alue Suomi, Marja Siltala, marja.siltala(at)hkscan.com, p. 010 570 2290.
HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2014 HKScanin liikevaihto oli noin 2,0 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 700. Yhtiö on Euroopan johtavia lihayrityksiä.