HKScan Finland Oy ja Tuoretie Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen, joka koskee liemirehujen yhteiskuljetuksia. Yhteistyösopimuksen tavoitteena on tehostaa toimintaa ja pienentää kuljetuskustannuksia.

HKScanin liemirehukuljetusten ohjauskumppanina toimii jatkossa Tuoretie Oy, jolla on vuosien kokemus rehulogistiikan ohjauksesta ja hallinnoinnista. Uudessa toimintamallissa yhteiskuljetuksia hoitavat alueellisesti vahvat, liemirehuihin erikoistuneet kuljetusliikkeet.

”Merkittävä osa rehukustannuksista muodostuu rahtikustannuksista. Yhteistyön avulla alennamme kustannuksia, koska voimme optimoida jakelureittejä, poistaa päällekkäisiä toimintoja sekä vähentää kuljetuskalustoa ja lisätä kaluston käyttötunteja. Toiminnasta tulee näin ollen entistä tehokkaampaa”, sanoo HKScan-konsernin rehuliiketoiminnasta vastaava johtaja Ulf Jahnsson. ”Siirrymme jatkossa asteittain käyttämään 76 tonnin kuljetuskalustoa, joka mahdollistaa aiempaa suurempien rehuvolyymien kertakuljetukset.”

Edellä mainitut tehostamistoimet parantavat toimialan kilpailukykyä ja hyödyttävät muun muassa lihantuottajia. Uusi toimintamalli otetaan käyttöön vuoden 2016 alussa.

 

Lisätietoja:

 

Ulf Jahnsson, rehuliiketoiminnasta vastaava johtaja, HKScan, puh: 0400 784193, ulf.jahnsson(at)hkscan.com

 

 

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2014 HKScanin liikevaihto oli noin 2,0 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 700. Yhtiö on Euroopan johtavia lihayrityksiä.