HKScan on käynnistänyt merkittävän, konserninlaajuisen energiatehokkuusprojektin. Sen tavoitteena on vähentää yhtiön energiankulutusta 10 prosentilla vuoden 2014 tasosta vuoden 2017 loppuun mennessä liikevaihtoon suhteutettuna. Lisäksi yritys kartoittaa aktiivisesti keinoja kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseen.

“Kehitämme jatkuvasti prosessejamme parantaaksemme energiatehokkuuttamme. Näin pystymme paitsi vähentämään päästöjä, myös pienentämään energiaan liittyviä kustannuksia”, HKScanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen toteaa.

Energiatehokuutta parantavia toimenpiteitä ovat muun muassa lämpöpumppujen asentaminen ja jäähdytysjärjestelmien optimoiminen sekä veden kuumentaminen ylijäämälämpöä hyödyntämällä.


“Investoimme myös hallintajärjestelmiin sekä entistä uudenaikaisempiin ja energiapiheihin laitteisiin ja koneisiin”, HKScanin energiatehokkuusprojektista vastaava projektipäällikkö Vera Söderberg kertoo.


HKScanin tavoitteena on lisäksi pienentää kasvihuonekaasupäästöjä ja lisätä uusiutuvan energian osuutta kokonaisenergiankulutuksesta. Näin yritys pyrkii osaltaan vastaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamaan kasvavaan huoleen. HKScanin henkilöstöä kannustetaan osallistumaan energiatehokkuuden parantamiseen ideoimalla ja ehdottamalla konkreettisia, energiaa säästäviä toimenpiteitä.


Energiatehokkuusprojektin tavoitteena on keventää konsernin ympäristöjalanjälkeä. Vuoden 2015 alkupuolella käynnistynyt projekti on osa HKScanin vastuullisuusohjelmaa.
“Tämä on myös keino pienentää energiakustannuksia, sillä monet uusiutuvaan energiaan perustuvat vaihtoehdot, kuten kaukolämpö ja -höyry sekä biokaasun hyödyntäminen kannattavat sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä”, Vera Söderberg sanoo. Biokaasun lisäksi myös tuotannon sivutuotteita, kuten eläinperäistä rasvaa ja paistolinjojen kasviöljyä hyödynnetään energiantuotannossa.


HKScan-konsernin tavoitteena on tuottaa, myydä ja markkinoida lihaa ja lihatuotteita eettisesti kestävällä tavalla. Yhtiön arvoketjussa määritellyt vastuullisuuden osa-alueet ovat taloudellinen ja sosiaalinen vastuullisuus, eläinten hyvinvointi sekä ympäristö. Kaikki osa-alueet ovat tärkeitä HKScanille ja sen sidosryhmille, ja kasvussa ovat erityisesti sijoittajien, asiakkaiden ja kuluttajien ympäristöön liittyvät odotukset.

HKScan mittaa jatkuvasti toimintansa ympäristövaikutuksia ja tekee töitä niiden vähentämiseksi. Ympäristötyö painottuu energiatehokkuuteen sekä kasvihuonekaasupäästöjen, jätevesien, kemikaalien käytön ja jätteiden hallintaan.

 

Lisätiedot:


Laatu- ja vastuullisuusjohtaja Pia Nybäck, HKScan Group.
Soittopyyntöjä hänelle välittää konsernin viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskog, etunimi.sukunimi@hkscan.com tai puh. +358 10 570 2142.

 

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2014 HKScanin liikevaihto oli noin 2,0 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 700.