HKScan palkitsi vuoden 2017 ansioituneita tuottajia 26.1.2018 Tampereella järjestetyssä tilaisuudessa. HKScanin eläinhankinnan ja tuottajapalveluiden valintaraadin mukaan valinnassa painotettiin eläinten hyvinvointia, vastuullisuutta, tuotannon hyvää laatua sekä motivaatiota tilan kehittämiseen. HKScan on palkinnut Vuoden tuottajia vuodesta 2013 alkaen.


Vuoden tuottajat 2017

Broileri

Vuoden broilerituottaja on Paarskylän Kartano, Juha Kaarlonen ja Kyösti Kaarlonen. Perniössä sijaitseva Paarskylän Kartano vastaanotti ensimmäiset untuvikot jo vuonna 1971. Tällä hetkellä Paarskylässä on 60 000 lintupaikan kasvattamo.

Valintaraati toteaa perusteluissaan, että tilaa on kehitetty aktiivisesti. Sen tuotantotulokset ovat aina olleet luotettavia ja yhteistyö avointa. Lisäksi tilalla on kiinnitetty esimerkillisesti huomiota eläinten hyvinvointiin. Lisäksi vuoden tuottajapalkinto annettiin pitkästä ja ansiokkaasta toiminnasta broilerituotannossa.


Sika

Vuoden sikatuottajiksi palkittiin Reijo ja Liisa Keskinen, joiden tila sijaitsee Pälkäneellä. Keskisillä on 800-paikkainen lihasikala, jossa on neljä osastoa. Tractor pullingia harrastava isäntäpari osallistuu aktiivisesti Optipossu-koulutuksiin ja muihin HKScanin järjestämiin tapahtumiin.

Valintaraadin mukaan tilan tuotannon laatu on HKScanin tuottajien kärkitasoa. Tuottajat ovat olleet mukana Optipossu – tuotannonseurantaohjelmassa alusta alkaen. Tuotannon tehokkuudesta kertoo mm. lihasikojen pieni painohajonta sekä lihan korkea laatu.


Nauta

Vuoden nautatuottajana palkittiin Mty Sisson tila Kiuruvedeltä. Maatalousyhtymän toiminnassa ovat mukana Anne ja Jarmo Sisso sekä heidän poikansa Teemu. Tilalla on yhdistetty lypsykarjan pito ja nuoren naudan kasvatus.

Noin viisi vuotta sitten Sissot ostivat ja saneerasivat tilansa läheisyydestä tyhjillään olevan lihanautakasvattamon, jossa aloittivat naudanlihantuotannon omista vasikoistaan. Samalla lypsynavetassa vapautui tilaa hiehoilta ja lehmämäärää voitiin nostaa. Tällä hetkellä tilalla on keskimäärin 160 lypsylehmää ja 340 lihanautaa.

Valintaraadin mukaan tilalla on panostettu vahvasti sekä maidontuotantoon että nuoren naudan kasvatukseen. Tilan nautojen päiväkasvu ja eläinten laadun tuotantotulokset ovat HKScanin parhaiden joukossa. Lisäksi erityistä huomioita on kiinnitetty eläinten hyvinvointiin (mm. kumimatot). Tila on mukana aktiivisesti HKScanin tuottajille järjestämissä koulutuksissa ja tapahtumissa.


180126vt17palkitut_www.jpg

HKScanin Vuoden 2017 tuottajat: Reijo ja Liisa Keskinen (vas.), Jarmo ja Anne Sisso sekä Juha ja Kyösti Kaarlonen.


Koosteen tilaisuudesta voi katsoa tästä.


Lisätiedot medialle:
HKScan Media Service Desk, p. 010 570 5700 ja communications@hkscan.com


HKScan on johtava pohjoismainen ruokayhtiö. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service -, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2016 HKScanin liikevaihto oli lähes 1,9 miljardia euroa ja työntekijöitä oli noin 7 300.