HKScan suunnittelee konsernitoimintojen toimintamallin virtaviivaistamista ja selkeyttämistä. Suunnitelma käsittää muutoksia toimintamalliin ja konserniorganisaatioon, mukaan lukien mahdollinen henkilöstön määrän sopeuttaminen. Toimintamallin muutoksella HKScan tavoittelee yhteensä noin kolmen miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Säästöjen arvioidaan toteutuvan vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen jälkeen.
" Tavoitteemme on virtaviivaistaa ja selkeyttää entisestään työnjakoa ja vastuualueita konsernitoimintojen ja liiketoimintayksiköiden välillä siten, että operatiivinen liiketoiminta keskittyisi aiempaa selkeämmin liiketoimintayksiköihin. Suunniteltavassa toimintamallin muutoksessa ja uudelleenorganisoinnissa osa konsernitason toiminnoista ja tehtävistä siirtyy liiketoimintayksiköihin tai päättyy”, sanoo HKScanin vt. toimitusjohtaja Juha Ruohola.
HKScanin konsernitoimintojen toimintamallin selkeyttämistä koskevia suunnitelmia käsitellään 2.11.2022 alkavissa yt-lain mukaisissa muutosneuvotteluissa, joiden piirissä on yhteensä noin 40 henkilöä HKScanin konsernitoiminnoista Suomessa. Suunnitelmat voivat toteutuessaan johtaa alustavien arvioiden mukaan HKScan Oyj:ssä yhdeksän (9) työsuhteen päättymiseen sekä 3 - 4 tehtävän osalta muutoksiin henkilöiden työsuhteissa.
Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske HKScan Finland Oy:n tai sen tytäryhtiöiden henkilöstöä eivätkä HKScanin liiketoimintoja Ruotsissa, Baltiassa, Tanskassa ja Puolassa. Tavoitteena on saada muutosneuvottelut päätökseen marraskuun 2022 aikana.
HKScan on uudistanut konsernitasoista toimintamalliaan jo aiemmin. Vuonna 2020 HKScanissa siirryttiin matriisiorganisaatiosta liiketoimintayksikkörakenteeseen, jonka lisäksi toimintamallia selkeytettiin keväällä 2022 ja osa konsernitoiminnoista siirrettiin liiketoimintayksiköihin.
HKScan Oyj
Juha Ruohola
Vt. toimitusjohtaja
Lisätietoja:
- Vt. toimitusjohtaja Juha Ruohola, HKScan Oyj, p. 010 570 6260
- HKScan Media Service Desk, puh. 010 570 5700 tai communications@hkscan.com
Me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Vastuullisesti tuotetut ja herkulliset tuotteemme ovat osa kuluttajien moninaisia ruokahetkiä arjessa ja juhlassa. Noin 7000 ammattilaisemme joukko tekee paikallisesti tuotettua ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Meille HKScanissa vastuullisuus on konkreettisia tekoja koko ruokaketjussa ja jatkuvaa parantamista. Olemme asettaneet tavoitteeksemme hiilineutraalin ruokaketjun maatiloilta kuluttajille vuoden 2040 loppuun mennessä osana Zero Carbon -hankettamme. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via® Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose™. Strategisten kumppanuuksiemme kautta yhtiön tuttuja tuotemerkkejä ovat myös Kivikylän®, Tamminen® ja Boltsi. Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2021 oli yli 1,8 miljardia euroa. www.hkscan.com