HKScanin teettämän joulututkimuksen*) mukaan parasta joulussa on mahdollisuus herkutella ja syödä hyvin. Joulukinkkujen keskikoko on yleisesti viimeisten vuosien aikana pienentynyt. Viime vuonna tosin kaikkein pienempien, alle kolmekiloisten kinkkujen hankinta väheni ja keskikokoiset, 3–5 kiloiset kinkut palasivat kasvuun.

  • Isompien kinkkujen ostaminen on energiaviisas valinta. Yhdellä kertaa valmistuu ruokaa moneksi päiväksi, kertoo HKScanin Suomen markkinointijohtaja Mikko Järvinen.

Pieni kinkku airfryerissa ja isompi kimppauunissa

Kinkku kuuluu joulupöytään. Näin kertoi 74 prosenttia joulututkimukseen vastanneista. Suosituin joulukinkkuryhmä on 3–5 kiloiset luuttomat harmaasuolatut kinkut, niiden osuus kaikista kinkuista on noin 40 %. Yleisin tapa (51 % vastanneista) on paistaa kinkku paistopussissa sähköuunissa. Koska kinkku paistetaan matalassa, korkeintaan 120 asteen lämpötilassa, ei sähkön kulutus ole suurta. Viiden kilon painoisen kinkun paistaminen kiertoilmalla 120 asteisessa uunissa kestää noin kuusi tuntia. Sähkönkulutus on tällöin hiukan uunista riippuen noin 2,5–3 kWh. Jos sähkön hinta on 25 senttiä/ kWh, tulee kinkun paistaminen maksamaan selvästi alle euron. Tästäkin pystyy hyvin säästämään.

  • Keskikokoisia kinkkuja mahtuu uuniin kaksikin, joten nyt voi tehdä tuttavuutta naapurin kanssa ja sopia yhteisestä kinkun paistosta ja puolittaa siltä osin sähkölasku, vinkkaa Järvinen.

Uuni ei ole ainoa jouluherkkujen valmistusväline. Monien keittiöiden tuoreita kodinkonehankintoja on airfryer, joka sopii hyvin myös jouluruokien valmistamiseen. Jouluisen kalkkunan fileen tai suolatun porsaan ulkofileen voi kypsentää energiatehokkaasti airfryerissa, jonka sähkönkulutus on huomattavasti pienempi, kuin uunin. Moniin airfryereihin mahtuu noin kilon painoinen kinkku, porsaan tai kalkkunan filee, ja paistoaikaa tarvitaan noin tunti. Sähköä kuluu 0,8 kilowattitunnin verran.

Muita HKScanin sähkön säästövinkkejä kinkun paistamiseen

  • Ota tuoresuolattu kinkku tai jääkaapissa sulatettu pakastekinkku huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen uuniin laittoa. Laita kinkku uuniin vasta sitten, kun kinkun sisälämpötila on 15 astetta.  Tämä takaa myös mehevän kinkun, kun lihan ”lämpöshokki” on pienempi.
     
  • Hyödynnä uunin alkulämpö ja jälkilämpö. Kinkun voi laittaa uuniin heti kun uunin laittaa päälle. Virran voi katkaista uunista vähän aiemmin ennen kuin ottaa kinkun uunista pois, kinkku jatkaa edelleen kypsymistä. Kinkun oikean kypsyyden voi tarkistaa lihalämpömittarilla.
  • Lihalämpömittari on hyödyllinen myös siinä, ettet turhaan paista kinkkua ylikypsäksi. Kinkku on kypsä silloin, kun sen sisälämpötila on 75 astetta. Muista, että kinkku jatkaa hetken kypsentymistä/ tekeytymistä myös uunista pois oton jälkeen.
  • Kinkun kuorruttamisen jälkeen kinkku kannattaa jäähdyttää kunnolla ennen jääkaappiin laittoa, muutoin se kuormittaa jääkaappia
     
  • Paistamalla kinkun matalassa 100–120 asteen lämpötilassa, kinkun paistohävikki on pieni.
     
  • Valitse kinkun paistamiseen oikea ajankohta vuorokaudessa, hyödynnä edullista yösähköä tai jos käytät pörssisähköä, niin tarkista etukäteen edullinen ajankohta kinkunpaistolle.
     
  • Hyödynnä uunin kiertoilmatoimintoa. Se mahdollistaa matalamman lämpötilan ja nopeuttaa kypsymistä. Voit paistaa kinkun 15 astetta matalammassa lämmössä, kuin ylä- ja alalämmöllä.
     
  • Paista kinkun kanssa samalla jotain muuta matalassa lämpötilassa kypsyvää, esimerkiksi naudan paistia tai riistaa, joihin voit ruskistaa pinnat vasta lopuksi.
     
  • Kinkun voi kypsentää myös liedellä paksupohjaisessa kattilassa keittäen. Induktiolieden sähkönkulutus on pienempi kuin uunin.
     
  • Joulukinkun sous vide -kypsennys on myös mahdollista. Tällöin kinkku kypsyy hyvin matalassa lämpötilassa sirkulaattorin avulla. Herkullinen ja kaunis pinta saadaan kuorruttamalla kinkku vielä nopeasti kuumassa uunissa.
     
  • Kokonaan ilman sähköä kinkun voi valmistaa leivinuunissa tai grillissä. Varothan, ettei leivinuunin tai grillin lämpötila ole liian kuuma. Lihalämpömittarilla varmistetaan oikea kinkun kypsyys.
     
  • Muista käyttää kinkusta ihan kaikki. Tänä vuonna kinkun rippeistä valmistetaan Jambon à la crème yai Bibimbab. Kinkun paistamisessa syntyvän rasvan voi viedä Kinkkutemppu-keräyspisteeseen, jolloin se päätyy uusiutuvan dieselin valmistukseen.

Osta kypsä kinkku tai mene valmiiseen joulupöytään

Ylivoimaisesti helpoimmalla kinkun tai kalkkunan saa joulupöytään hankkimalla ne valmiiksi kypsennettynä. Tähän ratkaisuun päätyy lähes joka viides.

  • Kypsennämme jouluun HK:n kinkut ja Kariniemen kalkkunat isoissa erissä kerralla, hyvin energiatehokkaasti. Kypsiä kinkkuja on kolmea kokoluokkaa: HK Viljaporsaan Pikkukinkku 1 kg, HK Viljaporsaan juhlakinkku 2–2,5 kg sekä HK Juhlakinkku 6–8 kg. Kariniemen Kalkkunan savustettu filee on kooltaan noin 800 grammaa. Pieneen tarpeeseen voi kinkkua ja kalkkunaa ostaa valmiina viipaleina, kertoo Järvinen.

Kaikkein helpointa joulun viettoa on mennä valmiiseen pöytään viettämään yhteistä joulua läheisten kanssa. HKScanin joulututkimuksen mukaan jouluherkuttelun jälkeen toiseksi parasta joulussa on viettää aikaa perheen kanssa.

Jouluna herkutellaan suomalaisella liharuoalla

Jouluna syödään Suomessa noin 6–7 miljoonaa kiloa kinkkua. Joulukinkun kotimaisuus on erittäin tai melko tärkeä 82 prosentille kyselyyn vastanneista. Kinkun jälkeen joulupöydän suosikkilistalla ovat seuraavina perinteiset joululaatikot, joulupuuro ja joulutortut. Eri sukupolvilla on erilaisia joulumieltymyksiä.

  • Tutkimuksesta tuli ilmi, että etenkin nuoremmat sukupolvet haluavat uudistaa joulupöytää ja tuoda siihen muun muassa erilaisia juustoja ja kaloja. Kun taas perinteisistä jouluherkuista pitävät kiinni yli 55-vuotiaat, kertoo Järvinen.

HKScan tekee vastuullista ja herkullista ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Vastuullisuus on aitoja tekoja koko arvoketjussa sekä jatkuvaa parantamista. HKScan huolehtii lihan kestävästä tuotannosta yhdessä sopimustuottajiensa kanssa. Kaikki HK® ja Kariniemen® -merkkisissä tuotteissa käytetty liha on aina suomalaista.

*) HKScanin teettämä jouluruokakysely toteutettiin joulun 2021 aikana ja siihen vastasi 800 suomalaista. Kyselyn toteutti Crowst.

Reseptit (liitteenä):

  • Possun joulufilee airfryerissa
  • Kalkkunan joulufilee airfryerissa
  • Bibimbab joulukinkusta
  • Jambon à la crème joulukinkusta

Kuvat (liitteenä):

  • Porsaan joulufilee airfryerissä
  • Kalkkunan joulufilee airfryerissä
  • Bibimbab joulukinkusta
  • Jambon à la crème joulukinkusta

Video:
Possun joulufilee ja Kalkkunan filee airfryerissa

Lisätietoja:

Markkinointijohtaja Mikko Järvinen, HKScan Suomi, puh. 010 570 2381, mikko.jarvinen@hkscan.com
HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com

@hk_fi #hookoo #ruokailoa #hkjoulu
@kariniemenkotitila #kariniemen #kariniemenkotitila
@viamaailma

www.hk.fi
www.kariniemen.fi
www.viamaailma.fi  
www.hkscan.com

Me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Vastuullisesti tuotetut ja herkulliset tuotteemme ovat osa kuluttajien moninaisia ruokahetkiä arjessa ja juhlassa. Noin 7000 ammattilaisemme joukko tekee paikallisesti tuotettua ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Meille HKScanissa vastuullisuus on konkreettisia tekoja koko ruokaketjussa ja jatkuvaa parantamista. Olemme asettaneet tavoitteeksemme hiilineutraalin ruokaketjun maatiloilta kuluttajille vuoden 2040 loppuun mennessä osana Zero Carbon -hankettamme. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via® Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose. Strategisten kumppanuuksiemme kautta yhtiön tuttuja tuotemerkkejä ovat myös Kivikylän®, Tamminen® ja Boltsi. Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2021 oli yli 1,8 miljardia euroa. www.hkscan.com