Samaan aikaan kun leskenlehdet ja sinivuokot avaavat nuppujaan, kaivavat suomalaiset grillinsä pihavarastoista esille. Kesän grillauskausi alkaa viimeistään vappuna ja jatkuu aina pitkälle syksyyn. Suosituin grillattava on grillimakkara*). Sitä syödään Suomessa kesäkaudella, toukokuusta elokuuhun, noin 30 miljoonaa pakettia. Lihaisammat grillimakkarat ovat ohittaneet suosiossa niin sanotut perusgrillimakkarat. Broileri on kiilannut grillilihojen ykköseksi. Grillaustrendit, quick & easy sekä BBQ näkyvät ja maistuvat kesän uutuustuotteissa. Grilliruokaa voi syödä huoletta, kunhan muistaa lautasmallin myös kesällä.  

Grillimakkaroissa himoitaan uutuuksia, juustomaut ovat suosituimpia

Grillimakkarat ovat suosituinta grillattavaa. Suomessa syödään kesällä joka päivä keskimäärin lähes miljoona grillimakkaraa. HKScanin teettämän grillaustutkimuksen*) mukaan 64 prosenttia grillaa kesällä lihaisia, niin sanottuja A-luokan grillimakkaroita. Perusgrillimakkaroita grilliinsä valitsee kesän aikana hiukan useampi kuin joka toinen (57 %). Yhdessä nämä päihittävät grillijuustot ja kasvikset, jotka tulevat kesäkokkien suosikkilistalla seuraavina. Jokaiseen kesäkauteen tulee kauppojen hyllyille kovasti odotettuja, erilaisia makkarauutuuksia, joista jokainen löytää varmasti uuden suosikkinsa.
-    Grillimakkara on nopea ja onnistumisvarma kesäherkku, joka maistuu kaikenikäisille. Maustetuista grillimakkaroista ylivoimaisesti suosituimpia ovat erilaiset juustomakkarat. Juustot tuovat makkaraan mehevyyttä, täyteläisyyttä ja ne pyöristävät sopivasti mausteistenkin makkaroiden makua. Tänä kesänä kolme neljästä kesän uusista grillimakkaroistamme on maustettu juustolla, kertoo lihavalmisteiden kategoriapäällikkö Marika Rikkonen HKScanilta. 

Kape Aihisen nimikkomakkarassa maistuvat chorizo ja parmesan

HK Kabanossi® -uutuudessa yhdistyvät makkaran ystävien kaksi suosikkia: pippuri ja juusto. HK Camping® -grillimakkaran uusi kesämaku on Koskenlaskija. Kolmas uusi juustoinen makkara on keittiömestari ja ravintoloitsija Kape Aihisen käsialaa, HK Maakarit® Kapen Pikkusen Parempi Chorizo. 

-    Kun sain tehtäväksi luoda uuden HK Maakarit grillimakkaran ja työhön aivan vapaat kädet, niin valitsin reseptiin kaksi suosikkiraaka-ainettani: espanjalaista alkuperää olevan klassisen chorizon ja pitkään kypsytetyn parmesan-juuston, joka antaa makkaraan mehevän ja pehmeän maun. Lopputuloksesta olen ylpeä, kertoo Kape Aihinen.
Neljäs makkarauutuus on HK Maakarit® Berliinin Dieter raakamakkara, joka on saanut vaikutteensa saksalaisesta currywurstista, suomalaiseen makuun sopivaksi muokattuna.

Broileri on grillilihojen ykkönen

Broileri on suosituinta grillattavaa lihaa. Sen edelleen kasvava suosio selittyy monella asialla: Olemme oppineet grillaamaan kananpoikaa, ja yksi sen valteista on nopea kypsyminen. Kun broileri on itsessään miedon makuista, on sitä helppo maustaa. Grillilihojen kakkosena on porsaanliha ja kolmospaikalla on naudanliha. 
-    Näissä kaikissa, broilerin-, porsaan- ja naudanlihoissa, nousussa ovat mehevät ja omissa ryhmissään edullisemmat lihat, kuten porsaan kassler eli niska, broilerin paistileike eli luuton reisipala sekä naudan entrecote, joka on ulkofileen jatkeen rasvaisempi osa. Broilerin- ja porsaanliha ostetaan mieluiten valmiiksi maustettuna, vain joka neljäs haluaa maustaa nämä lihat itse. Naudanlihan maustaminen on tutumpaa puuhaa, sillä kotikokeista 40 prosenttia haluaa maustaa sen itse, kertoo HKScanin Suomen lihaliiketoiminnan johtaja Mikko Järvinen.

Quick & easy ja ravintoloista tuttu BBQ ovat grillaajien trendilistan kärjessä

Ärsyttävintä grillaamisessa on grillin huolto ja puhdistaminen. Lähes puolet (49 %) HKScanin grillaustutkimukseen vastanneista koki näiden aiheuttavan eniten grillaamiseen liittyvää päänvaivaa. Grillaustrendeistä vahvimpia on quick & easy eli nopea ja helppo grillaaminen, jossa herkullisen lopputuloksen lisäksi tavoitteena on päästä mahdollisimman helpolla myös grillin puhdistamisen suhteen. Yksi nouseva grillaustrendi on aito BBQ, jossa inspiroijana ovat aidot BBQ-ravintolat. BBQ-trendiin kuuluvat pitkään kypsytetyt, isommat lihanpalat sekä savun aromi. Myös erilaiset BBQ-ravintoloissa tarjottavat grilliaterioiden lisäkkeet näkyvät tänä kesänä grillaajien ruokalistoilla.
-    Helppoon ja nopeaan grillaamiseen sopivat erinomaisesti grillivalmiit lihat ja lisäkkeet. Ne on pakattu valmiiksi foliovuokiin, joista otetaan vain kalvo päältä pois, ja vuoka laitetaan grilliin. Näin vältytään grillin likaantumiselta. Lihat ja lisäkkeet voi myös nostaa tarjolle samassa vuoassa, kertoo Järvinen.
Grillivalmiita lihauutuuksia ovat HK Grillivalmiit Viljaporsaan Murea kylkinoppa ja Mehevä kasslernoppa. BBQ-ravintoloiden innoittamina lisäkeuutuuksina grilliin suoraan pakkauksessaan voi laittaa HK Grillivalmiit Cheddarperunat tai mozzarellalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetut Pestoperunat. Kolmas lisäkevaihtoehto on takuuvarma koko perheen suosikki, HK Grillivalmis Mac & Cheese. 

Grillaaminen on huoletonta herkuttelua, kunhan muistaa lautasmallin mukaiset kasvikset

Grillaaminen mielletään usein hiukan epäterveelliseksi, mutta sitä se ei välttämättä ole. Myös grilliateria kannattaa koostaa lautasmallin mukaisesti: puolet kasviksia, neljännes lihaa tai muuta proteiinia ja neljännes esimerkiksi uusia perunoita, pastaa, riisiä tai muuta hiilihydraattia. 
-    Kesä on loistavaa tuoreiden kasvisten aikaa. Varaa grillin viereen kulhollinen kukkakaalin nuppuja, tuoreita herneitä, porkkanoita, kirsikkatomaatteja tai muita satokauden kasviksia. Vaihda tänä kesänä grillaajan ”huurteinen” tuoreisiin naposteltaviin vihanneksiin, niin saat kasviskiintiön täyteen jo melkein itsestään, siinä samalla kun grilliruoat valmistuvat, vinkkaa HKScanin ravitsemusasiantuntija Soile Käkönen.
*) HKScanin teettämään, Crowstin toteuttamaan grillaustutkimukseen vastasi 800 henkilöä kesällä 2023. 

Kuvat: HKScan

HK uutuudet, kesä 2024 – tuotekuvat

Kariniemen uutuudet, kesä 2024 – tuotekuvat

Mäkitalon Farmi kesän 2024 uutuus - tuotekuva

Boltsi uutuus, kesä 2024 - tuotekuva
 

Lisätietoja:

Marika Rikkonen, kategoriapäällikkö, lihavalmisteet (grillimakkarat), HKScan Suomi, marika.rikkonen@hkscan.com, puh. 010 570 8113
Mikko Järvinen, lihaliiketoiminnan johtaja, HKScan Suomi, mikko.jarvinen@hkscan.com, puh. 010 570 2381
Soile Käkönen, ravitsemusasiantuntija, HKScan Suomi, soile.kakonen@hkscan.com, puh. 010 570 2444
HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com


FB: @HKHooKoo
IG: @hk_fi #todellahookoo #hkgrillaus #hkkesä #ainasuomalaistalihaa #hkkabanossi #kabanossi #hkmaakarit #maakarit 

FB: @Kariniemen
IG: @kariniemenkotitila #kariniemen #ainasuomalaistakananpoikaa #minuuttipihvi

FB: @boltsi.fi
IG: @boltsi.fi #boltsi #BoltsiBBQ