HKScanin hallitus on 2.3.2023 nimittänyt maa- ja metsätaloustieteen maisteri, eMBA Juha Ruoholan (57) HKScan Oyj:n toimitusjohtajaksi. Ruohola on toiminut HKScanin väliaikaisena toimitusjohtajana 29.9.2022 lähtien. Tätä ennen hän on toiminut HKScanissa Baltian liiketoimintayksiköstä, Puolan liiketoiminnasta sekä konsernin viennistä ja tuonnista vastaavana johtajana sekä useiden muiden ruokayritysten johtotehtävissä. 

“Juha Ruohola tuntee ruokaketjun toiminnan alkutuotannosta kuluttajalle asti. Hänellä on monipuolinen ja kansainvälinen osaaminen toimialalta. Nämä tukevat HKScanin toimenpiteitä yhtiön kannattavuuden merkittäväksi parantamiseksi ja taseen tervehdyttämiseksi. Painopiste kannattavuuden parantamistoimiin nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä siirrettiin jo viime syyskuussa, kun Juha Ruohola nimitettiin yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi. Ruohola on määrätietoisesti ja ripeästi toteuttanut hallituksen tuolloin asettamia tavoitteita. Esimerkkejä näistä ovat loppuvuonna toteutetut muutokset konsernin toimintamallissa ja HKScanin joulukuussa 2022 allekirjoittama Baltian liiketoimintojen myyntiä koskeva sopimus, jonka odotamme toteutuvan vuoden 2023 jälkipuoliskolla,” kertoo HKScanin hallituksen puheenjohtaja Reijo Kiskola

”Tällä hetkellä keskitymme määrätietoisesti toimenpiteisiin, jotka parantavat yhtiön kannattavuutta ja kustannuskilpailukykyä. HKScanin menestykselle on tärkeää ydinliiketoiminnan mahdollisuuksien tehokas hyödyntäminen ja kestävän, paikallisen ruokaketjun kehittäminen. HKScan on minulle tuttu yritys. Toivon, että hyvä yhteistyö yhtiön henkilöstön, omistajien, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa jatkuu myönteisessä hengessä. HKScanilla on tunnetut kuluttajabrändit, paljon hyviä tuotteita ja vahva asema kuluttajien ruokapöydässä, minkä vuoksi katson tulevaisuuteen luottavaisin mielin,” kertoo HKScanin toimitusjohtaja Juha Ruohola. 

HKScanin toimitusjohtajan sijaisena toimii hallintojohtaja Markku Suvanto

HKScan Oyj

Hallitus

Lisätietoja: 
Reijo Kiskola, hallituksen puheenjohtaja, HKScan Oyj 
Juha Ruohola, toimitusjohtaja, HKScan Oyj, p. 0400 647 160

Soittopyynnöt Reijo Kiskolalle: HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700 tai communications@hkscan.com

Juha Ruoholan kuva on tämän tiedotteen liitteenä ja lisäkuvia kuvapankissa: http://aineistopankki.hkscan.com/l/6G_nN-XNHN_5 
Ruoholan CV HKScanin verkkosivuilla: Konsernin johtoryhmä - HKScan