Kollageenista puhutaan tällä hetkellä paljon.
Kollageenia sisältävät kivennäisvedet ja muut tuotteet kasvattavat suosiotaan, ja kollageeni esitetään usein välttämättömyytenä hyvinvoinnillemme. Todellisuudessa pärjäämme kuitenkin mainiosti ilman ulkoisia kollageenilisiä.
–Monipuolisesta ruokavaliosta saamme yleensä riittävästi proteiineja, joista kehomme tuottaa tarvitsemansa kollageenin. Kehomme ei siis kaipaa ylimääräistä kollageenia ravinnosta, HKScanin ravitsemusasiantuntija Soile Käkönen sanoo.
Noin kolmannes elimistömme proteiinien kokonaismassasta on kollageenia. Kyseessä on monipuolinen ihmiskehon proteiini, josta rakentuvat solukalvot, verisuonet, luut, rustot ja nivelet. Ruumiintoiminnoillemme elintärkeä kollageeni pitää myös ihomme, hiuksemme ja kyntemme kunnossa.
Liha terveellisen ruokavalion kulmakivenä
Liha ja kala ovat luonnollisia kollageeninlähteitä. Kollageeniproteiinin ohella lihassa on runsaasti muitakin ihmiskeholle tärkeitä ravintoaineita, kuten rautaa, sinkkiä, magnesiumia ja B-vitamiineja.
–Luontaiset kollageenin lähteet ovat usein vähemmän arvostettuja raaka-aineita, kuten lihaisat naudan- ja porsaanluut, kanannahka tai kalanperkeet. Harva tulee ajatelleeksi, että myös makkara kamaroineen on oiva kollageenin lähde. Kasviperäistä kollageenia ei vielä tunneta, Käkönen toteaa.
Kollageenillä rikastetuista elintarvikkeista ja kosmetiikasta kohistaan jatkuvasti. Etenkin Yhdysvalloissa niiden markkinat kasvavat räjähdysmäisesti. Kollageenituotteiden seassa ei vielä näy “kauneusmakkaraa”, vaikka luontaisena kollageeninlähteenä sen voisi sinne asemoida.
–Paremman imeytyvyyden takaamiseksi kollageeni pilkotaan joissakin tuotteissa peptideiksi. Ongelmaksi tällaisessa pilkotussa kollageenissa saattaa muodostua maku. Moni peptidi- tai aminohappopatukka maistuu yksinkertaisesti kamalalta, HKScanin Käkönen sanoo.
Hän suositteleekin monipuolista ruokavaliota ja terveellisiä elintapoja parhaana tapana huolehtia ihomme, niveltemme ja luustomme hyvinvoinnista.
–Hyvä maku kuuluu myös terveelliseen ruokavalioon. Syömisestä kuuluu nauttia!
Kaikki ruhonosat käyttöön
Ruoan alkuperä ja ympäristökuormituksen vähentäminen kiinnostavat yhä useampaa. Eläintä ja ympäristöä kunnioittavat lihajalosteiden valmistajat ilmoittavatkin nykyään lihansa alkuperän tarkoin ja käyttävät koko eläimen luineen, nahkoineen, rustoineen ja sidekudoksineen, jottei jätettä syntyisi.
Esimerkiksi HKScan hyödyntää eläimen mahdollisimman tarkoin ja ohjaa syötäväksi kelpaamattomat osat eri teollisuudenalojen hyötykäyttöön. Näitä lihanjalostusprosessissa syntyviä sivutuotteita käytetään esimerkiksi bioenergiaan, lemmikkien ravinnoksi, lannoitteisiin sekä nahkateollisuuteen.
Syötävät sivutuotteet puolestaan sopivat elintarvikkeisiin, kuten kastikepohjiin tai liivatteeksi, sekä tietysti erilaisiin kollageenivalmisteisiin.
–Kannustamme myös maanviljelijöitämme ruokkimaan eläimensä oman tilan rehulla. Meidän lihatuotteiden kohdalla voit aina olla varma siitä, että niiden sisältämä kollageeni on peräisin läheltä – hyvinvoivasta suomalaisesta eläimestä.
Hyvän maun, eettisen ruoan ja luonnollisen kollageenin ystäville Käkösellä on ehdotus.
–Perinteinen lihaliemi, tai trendikkäämmin sanottuna luuliemi, on todellinen superjuoma sekä tärkeä pohja herkullisille keitoille ja pataruoille. Liemi on tulvillaan luonnon omaa kollageenia, ja sen maku palkitsee vaivan. Samalla tulet hyödyntäneeksi vähemmän arvostetut ruhonosat hyvään, terveelliseen tarkoitukseen.