Palkitseminen

 

Palkitsemispolitiikka

Yhtiön hallitus on hyväksynyt toimielinten palkitsemispolitiikan, joka koskee hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemista. Palkitsemispolitiikka esitellään vuoden 2024 varsinaiselle yhtiökokoukselle. Politiikassa kuvataan hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemisen keskeiset periaatteet, päätöksentekojärjestys sekä keskeiset ehdot.

Palkitsemispolitiikka

Palkitsemisraportti 2023

Palkitsemisraportti kuvaa yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemista tilikaudella 2023.

 

 

Palkitsemisraportti 2023

 

PALKITSEMISPERIAATTEET

HKFoods Oyj:ssä (”HKFoods” tai ”Yhtiö”) palkitseminen on suunniteltu yhdenmukaistamaan palkitseminen ja pitkän aikavälin strateginen tavoitteemme kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Palkitseminen organisaation kaikilla tasoilla pohjautuu seuraaviin periaatteisiin:

  • Varmistaa strategian toteuttaminen: Palkitsemisen ja strategian menestyksellisen toteuttamisen välinen linkki on keskeinen periaatteemme. Palkitseminen on suunniteltu edistämään Yhtiön pitkän aikavälin taloudellista menestystä, liiketoimintastrategiaa ja positiivista osakkeenomistajien arvon kehitystä.
  • Edistää suoritusta ja arvojen mukaista toimintaa: Tavoitteenamme on tunnustaa ja palkita hyvistä suorituksista ja saavutuksista ja tukea arvojen mukaista toimintaa.
  • Olla houkutteleva ja reilu: Palkitsemispolitiikkamme, käytäntömme, työkalumme ja prosessimme on suunniteltu varmistamaan, että pystymme houkuttelemaan, sitouttamaan ja motivoimaan osaavan työvoiman sekä ylimmän johdon läpi koko monimutkaisen ja pitkän arvoketjun kaikkien toimintamarkkinoidemme alueella. Palkitsemisohjelmamme ovat reiluja, tasavertaisia ja ymmärrettäviä.
  • Kannustaa yksilön ja tiimien vastuunottoa: Otamme vastuuta ja johdamme omaa suoritustamme keskustelemalla aktiivisesti tavoitteista ja yksilöllisestä kehityksestä esihenkilömme kanssa sekä edistämällä positiivista palautekulttuuria.

HALLITUKSEN PALKITSEMINEN

Vuoden 2024 varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti hallituksen jäsenille maksetaan vuosipalkkiota ja kokouspalkkioita.

Hallituksen vuosipalkkiot ovat seuraavat:

  • Hallituksen puheenjohtaja 70 000 euroa
  • Hallituksen varapuheenjohtaja 37 500 euroa
  • Hallituksen jäsen 30 000 euroa
  • Hallituksen varajäsen 15 000 euroa

Hallituksen valiokuntien puheenjohtajille maksetaan vuosittainen palkkio seuraavasti:

  • Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja 15 000 euroa
  • Palkitsemisvaliokunnan, työvaliokunnan ja erityisvaliokunnan puheenjohtaja 5 000 euroa

Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti hallituksen jäsenten vuosipalkkiot maksetaan Yhtiön osakkeina ja rahana siten, että 25 % palkkion määrästä maksetaan hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun markkinoilta hankittavina Yhtiön osakkeina ja loput maksetaan rahana. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa Yhtiön osavuosikatsauksen 1.1.-30.9.2024 julkistuksesta edellyttäen, että osakkeiden hankkiminen on mahdollista osakkeiden hankkimiseen soveltuvien säännösten mukaisesti. Mikäli osakkeiden hankkiminen ei kyseisenä ajankohtana ole mahdollista edellä esitetyn mukaisesti, suoritetaan osakkeiden hankinta viipymättä esteen poistuttua. Mikäli osakkeiden hankkiminen ei ole käytännössä mahdollista yhtiöstä tai hallituksen jäsenestä johtuvasta syystä, maksetaan koko palkkion määrä rahassa. Yhtiö vastaa osakkeiden siirrosta aiheutuvista kustannuksista.

Lisäksi kaikille hallituksen jäsenille maksetaan 650 euron suuruinen kokouspalkkio kustakin hallituksen ja sen valiokuntien kokouksesta, johon he osallistuvat, sekä 300 euron suuruinen korvaus sellaisesta kokouksesta tai tilaisuudesta, johon henkilön edellytetään osallistuvan hallituksen jäsenenä. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

TOIMITUSJOHTAJAN PALKITSEMINEN

Toimitusjohtajan palkitseminen koostuu kiinteistä osista, kuten peruspalkasta ja erilaisista luontoiseduista, maksuperusteisesta lisäeläkkeestä, muuttuvista osista sisältäen lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinpalkkiot, sekä muista taloudellisista eduista.

Kiinteä peruspalkka

Toimitusjohtajan kiinteä peruspalkka on 45 000 euroa kuukaudessa sisältäen auto- ja matkapuhelinedut.

Lyhyen aikavälin kannustimet

Toimitusjohtajan lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän suoritusjakso on vuoden mittainen. Lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän tavoitteena on yhdenmukaistaa osakkeenomistajien ja toimitusjohtajan tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi lyhyellä aikavälillä.

Tilikaudella 2024 toimitusjohtaja Ruoholan lyhyen aikavälin kannustinpalkkio voi olla korkeintaan 150 000 euroa. Palkkion maksaminen perustuu Yhtiön hallituksen asettamien keskeisten strategisten hankkeiden saavuttamiseen.

Pitkän aikavälin kannustimet

Toimitusjohtaja Juha Ruohola kuuluu konsernin avainhenkilöille suunnattuun vuosien 2019-2021 pitkän aikavälin kannustinjärjestelmään, joka sisälsi sekä suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän että ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän.

Lisäksi Juha Ruohola kuuluu toimitusjohtajalle suunnattuun vuosien 2023-2027 pitkän aikavälin suoriteperusteiseen osakepalkkiojärjestelmään.

Lisätietoja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmistä on luettavissa kohdasta Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmät. 

Muut keskeiset ehdot

Toimitusjohtajan sopimukseen sovelletaan molemminpuolista kuuden kuukauden irtisanomisaikaa. Toimitusjohtajalle maksetaan irtisanomisajan palkka. Mikäli Yhtiö irtisanoo sopimuksen, Yhtiö suorittaa toimitusjohtajalle erokorvauksena 12 kuukauden peruspalkkaa vastaavan määrän kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan lisäksi.

Toimitusjohtaja kuuluu maksuperusteisen lisäeläkevakuutuksen piiriin, jossa eläke-edut perustuvat kertyneeseen eläkesäästöön. Lisäeläkejärjestelyn kustannuksista vastaa yhtiö, ja ne ovat 20 % vuotuisesta kiinteästä peruspalkasta. Mikäli toimitusjohtajan sopimus päättyy ennen eläkeikää, hänellä on oikeus kertyneeseen eläkesäästöön 63 vuoden iästä lähtien. Toimitusjohtajan eläkeikä määräytyy lakisääteisen eläkejärjestelmän mukaan.

Toimitusjohtajan edellytetään pitävän hallussaan 50 % kaikista pitkän aikavälin kannustinjärjestelmistä saaduista osakkeista, kunnes osakeomistuksen arvo vastaan henkilön vuosittaista palkkaa. Tämä osakeomistus tulee säilyttää toimen voimassaoloajan.

MUUN JOHTORYHMÄN PALKITSEMINEN

Hallitus päättää palkitsemisvaliokunnan ehdotuksesta konsernin johtoryhmän palkitsemisperiaatteista ja palkitsemisesta. Hallitus tekee päätöksen muun johtoryhmän jäsenten palkasta, palkkioista ja muista työsuhteiden ehdoista toimitusjohtajan ehdotuksen perusteella. Johtoryhmän jäsenten palkitseminen koostuu kiinteistä osista, kuten peruspalkasta ja erilaisista luontoiseduista (kuten auto- ja puhelinetu), maksuperusteisesta lisäeläkkeestä, muuttuvista osista sisältäen lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinpalkkiot, sekä muista taloudellisista eduista.

Lyhyen aikavälin kannustimet

Johtoryhmän jäsenet ovat Yhtiön avainhenkilöille suunnatun lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmän piirissä kulloinkin voimassa olevien ehtojen mukaisesti. Konserni-, yksikkö/toiminto- ja henkilökohtaiset tavoitteet sekä niiden ala- ja ylärajat määritellään strategisten tavoitteiden perusteella. Henkilökohtaisten suoritustavoitteiden täyttymistä arvioi vuosittain toimitusjohtaja.

Tilikaudella 2024 lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmästä ansaittavan palkkion enimmäismäärä on 40 % vuosittaisesta kiinteästä peruspalkasta, kuitenkin niin, että palkkion suuruus voi olla enintään 100 000 euroa. Suorituskriteerit perustuvat konsernin ja/tai liiketoimintayksikön vertailukelpoiseen liiketulokseen (70 % painoarvo) sekä henkilökohtaisiin tavoitteisiin (30 % painoarvo). Jokaisella johtoryhmän jäsenellä on vastuualueensa perusteella yksi henkilökohtainen suorituskriteeri, joka on sidottu johonkin Yhtiön keskeiseen vastuullisuustavoitteeseen, kuten tapaturmataajuuteen. Mahdollinen palkkio maksetaan keväällä 2025.

Pitkän aikavälin kannustimet

Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien tavoitteena on sitouttaa avainosaajat ja kannustaa johtoa pitkäjänteisesti kasvattamaan omistaja-arvoa.

Konsernin johtoryhmän jäsenet kuuluvat konsernin avainhenkilöille suunnattuihin vuosien 2018-2020 ja 2019-2021 pitkän aikavälin kannustinjärjestelmiin.

Lisätietoja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmistä on luettavissa kohdasta Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmät.

Muut keskeiset ehdot

Johtoryhmän jäsenten irtisanomisaika on Yhtiön irtisanoessa sopimuksen 6 kuukautta ja johtajan irtisanoessa 3 tai 6 kuukautta. Irtisanomisajan lisäksi maksettava erokorvaus vastaa 6 tai 12 kuukauden palkkaa, mikäli Yhtiö irtisanoo sopimuksen.

Johtoryhmän jäsenet kuuluvat Yhtiön maksuperusteisen lisäeläkejärjestelmän piiriin, jossa eläke-edut perustuvat kertyneeseen eläkesäästöön. Lisäeläkejärjestelyn kustannuksista vastaa yhtiö, ja ne ovat 20 % vuotuisesta kiinteästä peruspalkasta. Mikäli konsernin johtoryhmän jäsenen sopimus päättyy ennen eläkeikää, hänellä on oikeus kertyneeseen eläkesäästöön 63 vuoden iästä lähtien. Johtoryhmän jäsenten eläkeikä määräytyy lakisääteisen eläkejärjestelmän mukaan.

Johtoryhmän jäsenten tukemiseksi ja suojaamiseksi tehtävissään Yhtiö on hankkinut heille terveysturvavakuutuksen, henki- ja työkyvyttömyysvakuutuksen, työmatkavakuutuksen sekä vastuuvakuutuksen.

Hallitus suosittaa, että konsernin johtoryhmän jäsenet omistaisivat puolet kaikista pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän perusteella saamistaan osakkeista niin kauan, kunnes heidän osakeomistuksensa arvo vastaisi heidän vuosipalkkaansa. Tämä omistus tulisi säilyttää työsuhteen voimassaoloajan.

Johtoryhmän palkitseminen vuonna 2023

Konsernin johtoryhmälle maksetut palkat ja palkkiot (EUR). 

Peruspalkat (sisältäen lomapalkat ja luontoisetujen verotusarvot)

1 761 644

Lyhyen aikavälin kannustinpalkkiot (perustuen 2022 tilikauteen)

0

Pitkän aikavälin kannustinpalkkiot

110 057

Lisäeläkemaksut

323 305

Muut kertaluontoiset korvaukset

110 574

YHTEENSÄ

2 305 581

 

PITKÄN AIKAVÄLIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄT

Yhtiössä on voimassa seuraavat konsernin avainhenkilöille suunnatut pitkän aikavälin kannustinjärjestelmät: suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä (PSP) 2018-2020, suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä (PSP) 2019-2021 sekä ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä (RSP) 2019-2021. Lisäksi hallitus päätti 3.4.2023 suoriteperusteisesta osakepalkkiojärjestelmästä 2023-2027 konsernin toimitusjohtajalle.

Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmä 2018-2020 ja 2019-2021

Konsernin avainhenkilöille suunnattujen vuosien 2018-2020 ja 2019-2021 pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien suoritus-/ansaintajaksot ovat päättyneet. Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien ansaintakriteerit ja toteumat on esitetty alla olevassa taulukossa.

 

Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmä

Ansaintajaksot ja -kriteerit

Osakepalkkioita enintään, brutto kpl

Toteuma

Suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä 2018-2020

2018: liiketulos ja tulos/osake

2019-2020: konsernin kassavirta

910 400

2018: 0 %

2019-2020: 75 %

Suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä 2019-2021

2019-2020: konsernin kassavirta

2021: konsernin vertailukelpoinen liiketulos

1 322 200

2019-2020: 75 %

2021: 0 %

Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä 2019-2021

2019-2021: sitoutuneen pääoman tuoton keskiarvo

881 500

2019-2021: 100 %

 

Hallitus päätti 7.4.2021 muuttaa vuosien 2018-2020 ja 2019-2021 pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien maksuaikatauluja varmistaakseen palkkioiden suhteellisen vastaavuuden yhtiön pitkän aikavälin suoriutumisen ja osakkeenomistajien tuottojen kanssa. Uuden maksuaikataulun mukaan 50 % vuosien 2018-2020 ja 2019-2021 pitkän aikavälin kannustinjärjestelmistä ansaituista palkkioista maksettiin vuosina 2021-2023, ja konsernin johtoryhmän palkkioista loppuosa lykättiin ja maksetaan vuosina 2024-2025. Palkkiot, joiden maksua lykätään, maksetaan hallituksen osakkeen kokonaistuotolle (TSR) ja kannattavuudelle asettamien vähimmäistavoitteiden saavuttamisen perusteella. Hallitus on asettanut enimmäismäärän lykätyn palkkion kustannuksille.

Vuodelle 2024 lykättyjen palkkioiden vähimmäistavoitteet eivät täyttyneet, joten lykättyjä palkkiota ei makseta vuonna 2024. Vuodelle 2025 lykätyt palkkiot maksetaan, mikäli hallituksen asettamat vähimmäistavoitteet täyttyvät. Kaikissa pitkän aikavälin kannustinjärjestelmissä mahdollisen palkkion saaminen on sidottu henkilön työ- tai toimisuhteen voimassaoloon palkkion maksuhetkellä.

Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmä 2023-2027          

Huhtikuussa 2023 Yhtiö julkisti toimitusjohtajan uuden suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän, jossa on yksi viiden vuoden mittainen ansaintajakso, joka kattaa tilikaudet 2023-2027. Mahdolliset palkkiot maksetaan kolmessa erässä toukokuun 2026, toukokuun 2027 ja toukokuun 2028 loppuun mennessä. Järjestelmän palkkiot perustuvat vuoden 2023 liiketulokseen (10 % painoarvo), vuoden 2024 liiketulokseen (10 % painoarvo), osakekohtaiseen tulokseen vuosina 2023-2027 (50 % painoarvo) sekä yhtiön lainanhoitokykyyn vuosina 2023-2027 (30 % painoarvo). Vuoden 2023 liiketulokseen perustuvan ansaintakriteerin saavuttamisaste oli 77 %.

Ansaintajaksolta 2023-2027 maksettavat palkkiot vastaavat enintään 1 944 445 HKFoods Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän perusteella maksettavan palkkion määrää leikataan, jos hallituksen asettamat rajat ansaintajaksolta 2023-2027 maksettavalle palkkiolle saavutetaan.

Arkisto           

Aiemmat palkitsemisraportit